keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Median Innovaatiotuesta tuli Sanoman ja Alman yritystuki

Kuten jo etukäteen arvelin, liikenne- ja viestintäministeriön mediatuesta tuli Sanoman ja Alman sekä eräiden suurien tuotantoyhtiöiden yritystuki.  Liikenne- ja viestintäministeriö  kanavoi tuen TEKESin kautta, jolloin yhteisömedialla ei ole mitään mahdollisuuksia. TEKESin tukea voivat hakea vain yritykset, eivät yhdistykset, säätiöt  tai kunnat.

Sanoma-konserni ja Alma Media ovat  jo saaneet TEKES-tukia ihan kiitettävästi viime vuosien aikana. Nyt heille on siis räätälöity oma 30 miljoonan tukipaketti. Yhteisömedialle riittäisi se mielipide- ja kulttuurilehtien tukitason  miljoonaa, mutta sellaista ei ole  EU:n kehotuksesta huolimatta tulossa.

Sanoma ja Alma Media ovat tahkoneet voittoa monta kymmentä vuotta sekä  panostaneet jo vahvasti digitaalisuuteen huonoin tuloksin.  Nyt sitten ideana on "innovoida" lisää digifloppeja julkisin avustuksin. Kaupallinen media on totisesti tukensa ansainnut "innovaatio"-Suomessa – toisin kuin ei-kaupallinen yhteisömedia.

torstai 12. helmikuuta 2015

Banglandeshläinen Bholan saaren yhteisöradio Radio Meghna 98.4 aloitti toimintansa

Yhteisöradio  Radio Meghna 98.4 alkaa lähettää ohjelmaa Bengalin lahdella kalastajille ja  Bholan saaren asukkaille. Radion  toiminnan on aloitti Coastal Association for Social Transformation (COAST)  -rahasto. Nyt köyhien  ja marginalisoituneiden yhteisöjen on mahdollista saada omat asiansa esille Radio Meghnassa. Ihmiset voivat tuoda esille ongelmia ja mahdollisuuksia omalla kielellä, omalla murteella. Yhteisöradio pyrkii vaikuttamaan köyhyyden vähentämiseen palvelemalla kuuntelijoitaan sosiaalisella, taloudellisella, kulttuurisella ja poliittisella tiedolla, sekä mahdollistamalla yhteisöjen osallistumisen radion toimintaan.


 Nykyisin Bangladeshissä toimii 14 yhteisöradioasemaa, ja noin 1000 ihmistä tekee niissä ohjelmaa.  Yhteisöradioita kuuntelee noin 4,6 miljoonaa ihmistä. 

Yhteisöradioita käytetään myös  (luonnon)katastrofien vaikutusten minimoimiseen rannikko- ja maaseutualueilla.

 Maassa toimii myös yhteisöradiojärjestö, Bangladesh NGOs Network for Radio and Communication, BNNRC, joka on vaikuttanut jo kymmenen vuotta yhteisöradioiden asemaan.



Lisätietoja englanniksi: http://www2.amarc.org/?q=node/2080



maanantai 8. joulukuuta 2014

AMARC, WFSJ ja Hirondelle USA yhteisörahoituskampanjoivat Ebola-journalismin puolesta

Maailman yhteisöradioliitto, AMARC,  Maailman tiedetoimittajien liitto (World Federation of Science Journalists, WFSJ ja  viestintää humanitaarisissa kriiseissä edistävä Hirondelle USA -säätiö ovat laittaneet alulle joukkorahoituskampanjan IndieGoGo-palvelussa hankkiakseen rahoitusta paikallisille radiolle Ebola-tiedotusta varten Sierra Leonessa, Liberiassa ja Guineassa:

 Ebola on kylvänyt tuhoa Länsi-Afrikassa. Tämän lisäksi  huono  tiedotus on aiheuttanut väärinkäsityksiä ja pelkoa kansan keskuudessa. Tähän mennessä virallinen viestintä ei ole onnistunut. Lisäksi Ebolan riivaamissa yhteisöissä  koetaan epäluottamusta viranomaisia ja muualta tulleita kohtaan, jotka eivät ymmärrä paikallisia  kulttuureja ja tapoja. Surullista on ollut myös se, että kaksi toimittajaa, jotka yrittivät edistää tietoa Ebolasta tapettiin   guinealaiskylässä.


Monilla alueilla maaseudun yhteisöradio on luotettu  tiedonlähde, mutta monilta paikallisradioilta puuttuu välineitä voidakseen raportoida Ebola-kriisistä. Toimittajat tarvitsevat puhelinkortteja, kannettavia äänityslaitteita, kuljetusvälineitä ja bensaa. Lisäksi radioasemat tarvitsevat sähköä saadakseen lähetykset eetteriin.

Joukkorahoituskampanjalla kerätään varoja puhelinkortteja, moottoripyörämatkustamista, kannetavia äänityslaitteita ja  aurinkopaneeleiden rahoittamiseksi yhteisöradioille Guineassa, Liberiassa ja Sierra Leonessa.




Lisätietoja englanniksi:



Primary Media Contact
Thanh Huong Bui
World Federation of Science Journalists | WFSJ Office
Email: info@wfsj.org
Website: www.wfsj.org
Office. +1 514 508-2777
Fax. +1 514 508-3366

torstai 13. marraskuuta 2014

Yhteisömediatilaisuus Salon kirjastossa ma 1.12. 2014 klo 17–19



Yhteisömediatilaisuus Salon kirjastossa maanantaina 1.12. 2014 klo 17–19
Laurinsalissa, Vilhonkatu 2



OHJELMA


Toimittaja, tietokirjailija Maarit Nermes
Mitä on yhteisömedia?

Salon Vaijeriradion vaiheita
Puheenjohtaja Jorma Nurminen, Salon Vaijerit ry


Keskustelua.

Vapaa pääsy – Tervetuloa!


Järj. Nomerta Kustannus Oy ja Salon Vaijerit ry.



Vaijeriradio on uusi salolainen yhteisöradio.
 Lisätietoja: http://www.radiovaijerit.com/

Tilaisuuden esite (pdf)

tiistai 28. lokakuuta 2014

Yhteisömedia esillä Ajankohtaisessa Kakkosessa 28.10. 2014


Yhteisömedia on harvoin esillä Suomen valtamediassa. Tällöin kyse on  poikkeuksetta kehitysyhteistyöstä tai ulkomaalaisesta dokumentista. Näin
tälläkin kertaa, kun Ajankohtainen Kakkonen esitti insertin Radio Valon toimittajien Kallen ja Samin juttumatkasta  Tansaniassa.

Radio Valo on kehitysvammaisten  nettiradio sitä ylläpitää Helsingin lyhytaikaiskoti ja työpaja Lyhty ry  mm. Raha-automaattiyhdistyksen tuella.
Lyhty ry tarjoaa aikuisille kehitysvammaisille asumis-, työpaja- ja oppimispalveluja.


Radio Valolla on ollut oma viikoittainen ohjelma Radio Helsingissä ja Basso Radiossa. Radio on hanke, jolla on tukena media-alalla työskentelevien ammattilaisten tukiryhmä (mm. YLE, SANOMA, Basso Media Oy ja Mouka Filmi Oy). Ilmeisesti hankkeessa on enemmänkin ajateltu hankkeen ja kehitysvammaisten  elämän  näkyväksi tekemisestä ns. ammattitoimittajien avulla kuin kehitysvammaisten integroimista jo olemassa oleviin yhteisömedioihin.

Radio Valoa voitaneen kutsua yhteisömediaksi laajan määritelmän mukaan, mutta varsinaisesti  yhdistyksessä ei ilmeisesti ole ymmärretty yhteisömedian sisältöä ja merkitystä. Kyseessä on projekti, joten valittavasti se saattaa loppua hankkeen päätyttyä, niin kuin on käynyt monille  nettimediahankkeille ennenkin.


Olisi toivottavaa toiminnan takaamiseksi, että Radio Valo hakeutuisi yhteisömediayhteisön piiriin, tässä tapauksessa Helsingin lähiradion ja Stadi-TV:n  kanssa yhteistyöhön.  Siellä Tansaniassahan  Radio Valon toimittajat pääsivät tutustumaan oikeaan yhteisöradioon, joten ehkä siitä jäi jokin mieleen.






Radio Valo:

http://www.radiovalo.fi/

Ajankohtainen kakkonen 28.10.2014


Alkiodiagnostiikasta apu vaikeaan lapsettomuuteen. Kobanen kurdikaupungin kohtalon päivät. Toisenlaiset toimittajat Kalle ja Sami juttumatkalla Tansaniassa

http://areena.yle.fi/tv/2437577 

Juttu löytyy ohjelman lopusta.

torstai 16. lokakuuta 2014

Liikenne- ja viestintäministeriö suosittelee yhteisöradioiden tunnustamista


Liikenne- ja  viestintäministeriön Suomalaisen radioalan toimintasuunnitelma -raportissa suositellaan yhteisöradioiden tunnustamista.


Raportissa todetaan:

"Määritellään paikallisradioiden ja yhteisöradioiden käsitteet ja edistetään niiden erityisaseman tunnistamista. Arvioidaan aktiivisesti keinoja ja kannustimia, joilla voitaisiin edistää olemassa olevan toiminnan ohella uusien radiosisältöjen ja toimijoiden alalle tuloa ja parantaa erityisesti paikallisradiotoiminnan kilpailukykyä, sekä varmistaa kaikkien toimijoiden tasapuoliset toimintaedellytykset radiomarkkinoilla."
------ 
"Yhteisöradiolla tarkoitetaan yleensä yhteisöllisesti ylläpidettyä paikallis- tai lähiradiota. Yhteisöradiotoimintaan sisältyy tyypillisesti esimerkiksi kansalaisjärjestö-, työtuki- ja kuntoutustoimintaa, ja yhteisöradiot tarjoavat kansalaisille mahdollisuuden oppia mediataitoja ja toteuttaa viestinnällisiä oikeuksiaan käytännössä. Näin ollen yhteisöradiotoiminnan elinvoimaisuuden edistäminen muun radiotoiminnan rinnalla on tärkeää paitsi radiotoiminnan kokonaisuuden näkökulmasta myös laajemmasta yhteiskunnallisesta perspektiivistä tarkasteltuna. Suomessa yhteisöradiotoiminta on tällä
hetkellä melko vähäistä: vakiintuneempia yhteisöradiotoimijoita on vain muutamia, ja ne harjoittavat toimintaa lähinnä isoimmissa väestökeskittymissä. Yhteisöradioiden rahoitusmalli perustuu tyypillisesti siihen, että radiokanava vuokraa lähetysaikaa muille yhteisöille ja yksityishenkilöille. Viestintälainsäädäntö ei myöskään aseta rajoituksia jatkuvalla toimiluvalla toimivan yhteisöradion mainosrahoitukselle."

 ----

".... työryhmä esittää, että paikallisradioiden ja yhteisöradioiden käsitteet määriteltäisiin selkeämmin ja että niiden erityisaseman tunnistamista edistettäisiin. Tasapuolisten toimintaedellytyksien turvaamiseksi työryhmä
esittää myös, että kaikissa radiotoimintaan liittyvissä julkishallinnon hankkeissa kuultaisiin laajasti erilaisten radiotoimijoiden näkemyksiä ja huomiota kiinnitettäisiin myös ei-kaupallisten opetus- ja yhteisötoimintaan
tarkoitettujen radioiden osallistamiseen."


Yhteisöradion tunnustaminen ja laillistaminen jää seuraavan hallituksen tehtäväksi. Raportissa ei selkeästi korosteta yhteisöradion olevan ei-kaupallinen media, eikä alan tukemisesta kulttuuri- ja koulutus-  sekä yhteisöllisenä sosiaalitoimintana puhuta mitään.


Raportti kuitenkin hyvä alku ja sen takana ovat myös kaupalliset toimijat, jotka ovat ilmeisesti ymmärtäneet yhteisöradioiden elävöittävän koko alaa.


Lisätietoja: Suomalaisen radioalan toimintasuunnitelma. Työryhmän raportti.

 


 

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Tunisiassa myönnetty useita yhteisöradiolupia

 Tunisian riippumaton audiovisuaalisten lupien virasto, HAICA myönsi syyskuun alussa kahdeksalle yhteisöradiolle luvat. Tilanne on Maailman yhteisöradioliiton, AMARCin  pääsihteerin Francesco Diasion mukaan historiallinen  Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä.

Kuva: AMARC
Luvan saaneet yhteisöradiot olivat  Radio Campus (pääkaupunkiseutu Tunis, ranskankielinen), Média Libre FM (pääkaupunkiseutu Tunis), Djerid FM (Tozeur), Radio Nefzawa FM (Kebili), Houna al Gasserine (Kasserine), K FM (Kasserine), Radio Regueb (Regueb) ja Dream FM (Kairouan). 

 AMARC on  tehnyt useita vuosia määrätietoisesti työtä saadakseen yhteisöradiolupia Pohjois-Afrikan maihin.  AMARCin  Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan varapuheenjohtajan,  Emmanuel Boutterinin mukaan myös monet sidosryhmät, kansainväliset organisaatiot, kansalaisjärjestöt ja Tunisian kansalaisyhteiskunta osallistuivat yhteisradioiden edistämishankkeeseen.

Nyt hyväksyttyjen kahdeksan luvan lisäksi maassa toimii jo kaksi yhteisöradiota FM-taajuudella. Lisäksi  netissä on vireillä lukuisia nettiradiohankkeita. Tunisia on tällä hetkellä ainoa Pohjois-Afrikan maista, jossa radio on avattu kansalaisyhteiskunnan käyttöön.


Lisätietoja englanniksi:  http://www2.amarc.org/?q=node/1949