Suurin osa täällä netissä surfaavista luulee yhteisömedian tarkoittavan ns. sosiaalista mediaa.
Yhteisömedia (engl. community media) on kuitenkin paljon vanhempi käsite, eikä se tarkoita villiä keskustelua tai narsistista narinaa netisssä, vaan journalistisin perustein tuotettua ei-kaupallista kansalaisviestintää, ennen kaikkea paikallisia radioita ja televisioita sekä yhä useammin nettimedioita.
Yhteisömedian voidaan katsoa alkaneen Amerikoista toisen maailmansodan jälkeen, Latinalaisessa Amerikassa katolisen kirkon syrjäisten maaseutujen campesinojen ja intiaanien sivistys- ja aktivointiprojekteina sekä Pohjois-Amerikassa
itsenäisten, usein radikaalien ryhmien omina radiohankkeina – kuten Kalifornian aseistakieltäytyjien Pacifica-säätiön vuonna 1949 perustama KPFA-radio.
Suomessakin yhteisömedia on toiminut jo yli 40 vuotta, vaikkei sitä ole tunnustettu, eikä sitä tunneta maassamme. Ensimmäiset yhteisömediat aloittivat ruotsinkielisellä Pohjanmaalla jo vuonna 1972 – ensimmäisenä uusikaarlepyyläinen lähitelevisio NY-TV. Suomenruotsalaiset lähitelevisiot (ruots. närtelevision) ovat suomalainen erikoisuus kansalaismedian sektorilla. Suomenkielisistä asemista aloittivat ensimmäisinä 1980-luvulla Ota-TV, Helsingin lähiradio ja torniolainen Radio Pro. Vielä 1990-luvun alussa myönnettiin epäkaupallisia radiolupia, mutta virallisen selityksen mukaan ETA-sopimus edellytti yhteinäisiä kaupallisia lupia kaikille radioille. Kuitenkaan valtiovalta ei ole ollut enää sen jälkeen kiinnostunut EU:n kannanotoista, vaikka Europarlamentti vuonna 2008 ja EU-komission vuonna 2009 kehotti jäsenmaitaan tunnustamaan yhteisömedian ja mikäli mahdollista, tukemaan sitä.
Muualla maailmassa tämä kolmannen sektorin mediamuoto on yleisesti laillisesti ja poliittisesti tunnustettu sekä julkisesti tuettu, niin kuin Suomessa mielipide- ja kulttuurilehdet, puolueiden lehdet ja viestintä sekä tietenkin julkisen palvelun Yleisradio. Muun muassa Iso-Britannia, Tanska, Hollanti, Ranska, Unkari, Yhdysvallat ja Etelä-Afrikka tunnustavat lainsäädännössään yhteisömedian ja tukevat sitä julkisen palvelun tai yhteisömedian omalla tukimuodolla. Esimerkiksi juuttien maassa monimuotoista kansalaismediaa tuetaan vuosittain noin 10 miljoonalla eurolla, eikä se ole vaarantanut julkisen palvelun rahoitusta, eikä sen katsota olevan kilpailulainsäädännön vastaista.
Yhteisömedia hankkii rahoitusta monin eri tavoin, kuten vapaaehtoisin katselija- ja kuuntelijamaksuin, studio- ja lähetysajan vuokrilla, joulu-, vappu- ja uuden vuoden terveisin, projektirahoituksin sekä mahdollisesti myös jossain määrin mainoksin. Laillinen tunnustaminen ja tietty julkinen perusrahoitus antaa selkänojan, jonka avulla ala voi kehittyä.
Yhteisömedia on entistä enemmän tarpeen, koska valtamedian sisällöt alkavat olla hyvin samankaltaisia, ja koska osallistuva deliberalistinen demokratia ja EU:nkin markkinoina aktiivinen kansalaisuus edellyttävät monipuolista viestintää ja kansalaisten toimintaa tietojen hankkimiseksi ja jakamiseksi. Yhteisömedia ei ole vain tiedotusväline, koska se on kansalaisyhteiskunnan toimintaa, jossa koulutetaan vapaaehtoistyöntekijöitä media- ja IT-taitoihin sekä mediakritiikkiin, tarjotaan syrjäytymivaarassa oleville osallisuutta ja mahdollisuuksia elämässä eteenpäin ( ns. välityömarkkina), edistetään erityisesti vähemmistöjen kielellisiä ja kulttuurisia oikeuksia sekä maahanmuuttajien kotoutumista. Yhteisömedian voidaan jopa sanoa edistävän kansanterveyttä, koska mm. Markku T. Hyypän tutkimuksien mukaan ruotsinkielisellä Pohjanmaalla voidaan paremmin ja eletään pidempään, eikä sitä selitä mikään muu kuin kansalaistoiminnasta syntynyt ns. sosiaalinen pääoma. Ei liene sattumaa, että juuri Vaasan seuduilla toimii toistakymmentä suomenruotsalaista lähitelevisiota.
--------
Tässä blogissa keskustellaan yhteisömediasta ja tästä ensimmäisestä suomenkielisestä yhteisömediakirjasta:
Nermes Maarit.
Yhteisömedia. Yli 40 vuotta kansalaisviestintää
Suomessakin. ISBN: 978-952-7018-00-2. Nomerta Kustannus
Oy. Turku 2013.
-------
Kuuntele Yle Radio Suomen Ajantasa-ohjelmasta (YLE Areena) 12.6. 2013 kirjan kirjoittajan haastattelu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti