Suomessa
on ollut meneillään ja parhaillaan käynnissä kaikenlaisia
osallisuus-, demokratia- ja kansalaisaktiivisuuskampanjoita, joissa
valtiovalta vannoo olevansa kansalais- ja perusoikeuksien asialla.
Kuitenkaan yhteisöradioiden ja yhteisötelevision laillistaminen ja
tukeminen ei etene.
Suomi
painii samassa sarjassa Romanian ja Kreikan kanssa kansalaisten
viestinnällisten oikeuksien suhteen. Jotakin perin bresneviläistä
on siinä, ettei kansalaisten viestinnällisiä oikeuksia nähdä
merkittävinä niin kuin muissa Pohjoismaissa. Ehkä se kuvastaa
suomalaisen demokratian ohuutta, kuten eräs tanskalainen
yhteisömedia-aktiivi taannoin totesi.
Kymmenen vuotta sitten demokratia- ja viestinnän tutkijat Hannu
Nieminen ja Tom Moring esittivät oikeusministeriön julkaisemasssa
Suomen demokratiaindikaattorit -asiakirjassa viestinnällisten
oikeuksien indikaattoreiks muiden ohessa sitä, kuinka paljon
julkishallinto valtakunnallisella tasolla tulee kansalaisten
omaehtoista informaatiota tukevien rakenteiden luomista, kuten
lähiradiot ja lähitelevisiot eli yhteisömedia. Toiseksi
yhteisömediaa koskevaksi demoktiaindikaattoriksi Moring ja Nieminen
ehdottivat kunnallishallinnon toimenpiteitä, kuten kunnan tuki –
erityisesti erityisesti marginalisoituja ryhmiä –
lähitelevisioviestinnälle, painoviestinnälle sekä
verkkoviestintäprojekteille. Mitään ei ole tapahtunut.
Unesco
on jo vuodesta 1980 lähtien tukenut ja edistänyt yhteisöradioita.
YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö on julkaisssut monia
yhteisömediaa koskevia kirjoja ja lehtisiä, kuten How To do
Community Radio (miten tehdä yhteisöradiota), Unesco Community
Radio Handbook (Unescon yhteisradion käsikirja) ja Community
Media. A good practice handbook, jossa esitellään yhteisömedioiden
hyviä käytäntöjä.
Järjestöllä
on oma yhteisömediasivusto,
http://www.unesco.org/new/en/communication-and-information/media-development/community-media/
ja yhteisömediavaltuutettu ( engl. UNESCO Chair on Community
Media).
Unescon
mediakasvatusmateriaalissa (Media Education A Kit for Teachers,
Students, Parents and Professionals) korostetaan
yhteismediatyöpajojen merkitystä ja pidetään yhteisömedia jo
sinänsä olennaisena kasvatullisena prosessina, koska siinä
tuotetaan ohjelmaa omalle yhteisölle.
Euroopan
parlamentti on päätöslauselmassaan Kansalaismedia Euroopassa
(2008/2011(INI)) tukenut viestinnän monimuotoisuuden kehittämistä
ja "pyytää komissiota ja jäsenvaltioita takaamaan
tiedotusvälineiden moniarvoisuuden ja varmistamaan, että
tiedotusvälineet säilyvät kaikissa jäsenmaissa vapaina ja
monimuotoisina". Päätöslauselmassa Euroopan parlamentti
kannustaa jäsenmaita tunnustamaan kansalaismedian erityisen asema
lainsäädännössä, toimilupaehdoissa ja taajuuksien turvaamisessa
sekä tukemaan taloudellisesti kansalaismedian toimintaa.
Unescon
70-vuotisjuhliin liittyneessä, yhteisömediapolitiikkaa ja
rahoitusta käsittelevässä seminaarissa syksyllä 2015
vahvistettiin taas kerran Unescon ja osallistujien näkemys siitä,
että yhteisömedia ( ei-kaupallinen kansalaismedia) tulisi
medialainsäädännössä vahvistaa ja kolmannen sektorian
ei-kaupalliselle yhteisömedialle tulisi luoda oma julkinen
rahoitusmekanismi. Kumpikaan ei ole toteutunut vielä Suomessa,
vaikka Suomessa toimii kaupallisin lupien turvin viisi
yhteisöradiota ja parikymmentä ei-kaupallista paikallistelevisiota
lähinnä ruotsinkielisellä pohjanmaalla.
Mitään
ei ole tapahtunut. Oikeusministeriö suhtautuu periaatteessa
myönteisesti demokratiaa ja kansalaisten viestinnällisiä oikeuksia
edistävään yhteisömediaan, mutta ei se näytä olevan kovin
tärkeää. Opetusministeriö on suhtautunut suhteellisen
myönteisesti yhteisömedian toimintaan ja tukenut mm.
vieraskielisten radio-ohjelmien tuottamista. Tuki on kuitenkin
hankekohtaista. Liikenne- ja viestintäministeriö, LVM puolestaan
on jakanut ”viestintäyhteisöjen toimintatuen” pääasiassa
suurille sosiaali- ja terveysalan järjestöille. Vuonna 2016 tuki
lakkautettiin kokonaan.
LVM:ssä
ei yhteisöradioiden laillistaminen edisty, vaikka liki kaksi vuotta
sitten Ylen, kaupallisten ja yhteisöradioiden edustajat olivat
ensimmäisen kerran yhtä mieltä ministeriössä pidetyssä
radioseminaarissa sitä, että ei-kaupalliset yhteisöradioluvat
tulisi määritellä. Ministeriön edustajille annettiin esimerkiksi
viiden eri valtion medialainsäädännön yhteisömediatekstit, josta
suomalaista lakia olisi ollut helppo sorvata, mutta mitään ei tapahdu.
Nykyisen
liikenne- ja viestintäministerin Anne Bernerin (kesk.) pitäisi
myös Sveitsin kansalaisena tuntea saksankielisen alueen ns. vapaat
radiot (saks. freie radio), eli yhteisöradiotoiminta.
Markkinaliberaalina hän ilmeisesti tyytyy ministeriön vahvaan
näkemykseen siitä, että viestintä on vain bisnestä tai
tekniikka.
Niin
kauan kun asia on liikenne- ja viestintäministeriön hallinnassa, on
ilmeisesti aivan turhaa kuvitella, että Suomessakin alettaisiin noudattaa
EU:n Unescon ja oikeusministeriön ehdottamaa viestinnällisten
oikeuksien edistämistä.
Lähteitä:
Suomen
demokratiaindikaattorit. Oikeusministeriön julkaisu 2006:1
International
Seminar on Community Media Sustainability: Strengthening Policies
and Funding 14–15 September 2015
How To do Community
Radio
Unesco Community
Radio Handbook (Ed. Colin Fraser and Sonia Restrepo Estrada) http://www.unesco.org/webworld/publications/community_radio_handbook.pdf
Community Media. A
good practice handbook ( Compiled and edited by Steve Buckley),
http://unesdoc.unesco.org/images/0021/002150/215097e.pdf
Media Education A
Kit for Teachers, Students, Parents and Professionals
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti