Yhteisöradio on ensimmäinen oikeasti sosiaalinen media

Radio ja varsinkin yhteisöjen tukeen ja kansalaisjournalismiin sekä osallistumiseen perustuva yhteisöradio on mainio alusta julkiselle keskustelulle. Esimerkiksi Radio Bundelkhand keskisessä Intiassa, Madhya Pardeshin osavaltiossa palvelee alueen maanviljelijöitä. Maailmanlaajuisesti radio on ehdottomasti vaikuttavin tiedotusväline ja todellinen sosiaalinen media. East Anglian yliopiston lehtorin Martin Scottin mukaan radion sosiaalinen puoli aliarvioidaan usein.

Jos päätöksenteko halutaan läpinäkyväksi, jos halutaan monenlaisten näkökulmien vaikuttavan päätöksentekoon, jos halutaan aktivoida heikossa asemassa olevia osallistumaan poliittisiin prosesseihin, silloin osallistava viestintä on olennaista. Yhteisöradio yleensä toteuttaa demokratian ja osallistamisen missiota.

Viime vuosina kun yhä useampi on yhteydessä internetiin, on hämärtynyt radion tärkeä rooli miljardeille ihmisille, erityisesti kehittyvissä maissa. Noin 75 %:lla kehittyvien maiden kansalaisista on mahdollisuus kuunnella radiota, mutta vain 40 %:lla on pääsy verkkomaailmaan. Radio on edullinen tapa välittää tietoa. Yhteisöradion ohjelmia on mahdollista tuottaa pienilläkin vähemmistökielillä ja eri murteilla. Myös lukutaidottomat ymmärtävät puhuttua sanaa ja näkövammaiset voivat kuunnella. Radio pystyy yleensä tavoittamaan myös kaukaisilla seuduilla asuvat.

Yhteisöradion voimasta kertoo se, että esimerkiksi Suomessa yhteisömediaa ei ole määritelty viestintälainsäädännössä eikä sille on tarjolla tukea – toisin kuin kaupalliselle medialle. Monissa valtioissa, erityisesti ns. kehittyvissä maissa ja epädemokraattiset tuulet kohdanneissa Euroopan maissa, kuten Puolassa ja Unkarissa, yhteisöradiot yritetään saada pois radioaalloilta.

Esimerkiksi El Salvadorissa Izcanalin yhteisöradio ja -televisio on joutunut hallituksen tukahduttamistoimenpiteiden kohteeksi. Vaikka viimeksi maaliskuussa 2016 uudistettu medialaki tunnustaa yhteisömedian ja muut ei-kaupalliset radiot ja televisiot, on taajuuksien jakaminen jäänyt puolitiehen. Voimassa oleva huutokauppamenetelmä tekee mahdottomaksi ei-kaupallisten kanavien, kuten yhteisömedian saada taajuuksia. Yhteisöradiot onnistuivat väkikäsien kautta varaamaan itselleen FM-taajuuksia vuonna 2008. Izcanalin yhteisötelevisio toimii kaapeliverkossa. Vuonna 2015 El Salvadorin korkein oikeus linjasi, että yhteisömediaa varten pitäisi olla muita taajuudenjakoperusteita kuin huutokauppa. Tilanne maassa on kuitenkin epäselvä. Taajuuksia on ollut tapana jakaa myös korruptiivisin perustein johtavien poliitikkojen tutuille.

Yhteisöradion sivistyksellisestä voimasta kertoo esimerkiksi se, että Nigerian konfliktin pakolaisiksi ajamille lapsille on tarjolla koulutusta radion välityksellä. Islamistisen Boko Haram on tuhonnut kyliä ja kylvänyt pelkoa 1,3 miljoonan lapsen elämään. YK:n lastenapujärjestö Unicef on aloittanut radiohankkeen kouluttaakseen Lake Chad alueen lapsia. Hanketta tukee Euroopan unioni sekä Kamerunin ja Nigerin hallitukset. Opetusohjelmat on tuotettu eri ikäisiä lapsia varten ranskaksi ja paikallisilla kielillä, kuten kanouri, fulfulde ja hausa. Opetussuunnitelma pitää sisällään myös lastensuojeluasiaa, kuten psykososiaalista tukea, opettajien ohjaamista auttamaan lapsia jakamaan kokemuksiaan ja voittamaan pelkojaan.

Yhteisöradiolla on globaalisti tunnustettu asema. YK-järjestöt Unesco ja Unicef ovat tukeneet yhteisömediaa kehittyvissä maissa osana yhteisöjen täysivaltaistamista, demokratian ja ihmisoikeuksien sekä pienyrittäjyyden edistämistä. Euroopan unioni on tunnustanut, kansalaismedian / yhteisömedian olennaiseksi osaksi eurooppalaista kansalaisyhteiskuntaa, sananvapautta ja median monimuotoisuutta. Suomi sen sijaan haraa viestintäpolitiikassaan EU:n linjauksia ja pohjoismaista mediapolitiikkaa vastaan. #suomi100

Lähteitä:

Radio: the Original Social Media

By Lyndal Rowlands. IPS Feb 13 2017.

http://www.ipsnews.net/2017/02/radio-the-original-social-media/

Community Stations Fight for Frequencies in El Salvador

By Edgardo Ayala. IPS Feb 27 2017.

http://www.ipsnews.net/2017/02/community-stations-fight-for-frequencies-in-el-salvador/

Educating Children One Radio Wave at a Time

By Tharanga Yakupitiyage. IPS Jul 19 2017.

http://www.ipsnews.net/2017/07/educating-children-one-radio-wave-time/

MUUALLA MAAILMASSA USKOTAAN YHTEISÖMEDIAAN Suomessa ei edes yhteisöradiolupia

Brasilialainen toimittaja Carlos Castillo johtaa media-alan kehitystä analysoivaa Observatorio da Imprensa -sivustoa. Hän uskoo paikallislehtien ja yhteisömedian merkityksen lisääntymiseen.Internet on niin täynnä tekstejä ja kuvia, että yleisö alkaa menettää kiinnostuksensa, mikä vähentää ilmoitustuloja. Castillon mukaan netin merkitys ansaintatapana vähenee, ja se muuttuu tulevaisuudessa yksilön ja yhteisön välisen vuorovaikutuksen välineeksi.

Brasilia tunnustaa ja tukee yhteisömediaa. YK:n tiede- ja kulttuurijärjestö Unescon mukaan on kuitenkin tarvetta parantaa tulevien toimittajien koulutusta erityisesti yhteismediassa, jotta ihmisoikeusasioita pystytään käsittelemään kattavasti.

Suomessa on keskusteltu yhteisöradioluvista monta vuotta ja kaikki muut alan toimijat paitsi liikenne- ja viestintäministeriö kannattavat yhteisöradiolupia. Kaupallisten radioiden ja julkisen palvelun sekä yhteisöradion edustajat haluaisivat alalle selvyyttä eri lupien myötä. Nykyisin yhteisöradiot joutuvat toimimaa kaupallisilla tai rajoitetuilla määräaikaisilla luvilla.

Suomen LVM vain jatkaa jupinaansa media kilpailukyvystä ja digitalisaatiosta. Euroopan unionin kehotus monipuolistaa mediamaisemaa yhteisömedialla kaikuu ministeriössä kuuroille korville. Kansalaisten viestinnälliset oikeudet ovat ministeriön media-asiantuntijoille aivan tuntematon asia.

Lähteitä:

Paikallisuus nousee Brasilian mediassa

IPS-Journalistiliitto 8.08.2017

http://journalistiliitto.fi/fi/paikallisuus-nousee-brasilian-mediassa/

Media Development in Brazil

http://www.unesco.org/new/en/brasilia/communication-and-information/freedom-of-expression/media-development/

Yhdysvaltalainen mediasäätiö tukee Afrikan yhteisömediaa

Mediabisnesmies ja New Yorkin entinen pormestari Michael R. Bloomberg perusti vuonna 2014 Bloomberg Media Initiative African, Bloombergin Afrikan media-aloitteen. Rahaston tavoitteena on tarjota koulutusta talousjournalismin edistämiseksi, liiketoimintajournalismin ja taloudellisen tiedon edistämiseksi Afrikassa. Tällä pyritään parantamaan avoimuutta, hyvää hallintoa, investointeja ja taloudellista kasvua.

Bloombergin säätiö perusti myöhemmin yhdessä Fordin säätiön (Ford Foundation) kanssa yhteisömediarahaston, Community Media Fundin, CMF:n edistämään kansalaisten pääsyä olennaiseen tietoon. Tavoitteena on tukea taloudellista ja inhimillistä kehitystä paikallisesti, alueellisesti ja kansallisesti sekä yhteisömediaa ja yhteisöjournalismia.

CMF tukee Kenian,Nigerian ja Etelä-Afrikan yhteisömediaa. Välittäjänä toimii Hivos-järjestön Itä-Afrikan toimisto. Säätiö rahoittaa tänä vuonna hankkeita, joilla edistetään avoimuutta ja hyvää hallintoa ja vähemmän onnekkaiden tai marginalisoituneiden yhteisöjen taloudellista lukutaitoa. Rahoitettavat projekti antavat eväitä ns. kansalaisreporttereille, jotka luovat uudenlaista kansalaisjournalismia. Lisäksi säätiö tukee uusien mediasisältöjen ja datan, kuten terveys- ja koulutustietojen, saattamista julkiseen käyttöön.

Bloomberg on suuri taloustietotoimisto, jonka perustajan, Michael Bloombergin säätiö siis tukee yhteisömediaa ja kansalaisjournalismia Afrikassa. Suomessa valtamedia, Yleisradiota myöden, on suhtautunut äärimmäisen kielteisesti yhteisömediaan, jonka se katsoo vaarantavan ”vakavasti otettavan” ja ”ammattimaisen” journalismin. Samaan aikaan yhteisömediaa inhoavat ammattitoimittajat hikoilevat sosiaalisen median villien huhujen ja netin valemedioiden kanssa. Heidän näyttää olevan todella vaikeaa ymmärtää, että toimitettu ei-kaupallinen yhteisömedia, jossa kansalaisia koulutetaan kriittisen journalismiin ja journalististen ohjeiden noudattamiseen, on nimenomaan heidän kumppaninsa ja kannustajansa parempaan journalismiin. Mutta ongelma taitaakin olla se, ettei parempaa ja monipuolisempaan journalismia haluta.

Yleisradio on ollut mukana Mogadishun television kehittämishankkeessa, jonka tavoitteena ei ole yhteisömedia vaan yleisradiotyyppinen toiminta. Ulkoasianministeriö on ymmärtänyt yhteisömedian merkityksen demokratian ja kehityksen edistäjänä. Liikenne- ja viestintäministeriössä ei edes ymmärretä, mitä on viestintä tai viestintäpolitiikka, koska kaikki on oligarkki- ja kaveribisnestä ja teknologiaa. Liikemiehet näyttävät ymmärtävän paremmin, mikä merkitys yhteisömedialla ja kansalaisjournalismilla on demokratian ja kehityksen edistämisessä sekä välillisesti liiketoimintamahdollisuuksien parantumisessa.

ps. Suomi on ainoa Pohjoismaa, joka ei ole laillistanut ei-kaupallista yhteisömediaa. Suomessa ei ole mahdollista hakea edes yhteisöradiolupia, vaikka siitä vallitsi jo muutama vuosi sitten yksimielisyys kaupallisten toimijoiden, Yleisradion ja kaupallisten lupien voimin vaivoin toimivien yhteisöradioiden kesken.

Lähteitä:

Call for Proposals: Community Media Fund 2017

https://scholarshipsandopportunities.wordpress.com/2017/05/03/call-for-proposals-community-media-fund-2017/

https://issuu.com/bloomberglp/docs/690167936_bmia_brochure_issuu?e=23500664/37310468

Community Media Fund. Request for Proposals 2017/2018. https://www.hivos.org/sites/default/files/community_media_fund_rfp_document_-_revised_21apr2017.pdf

Michael R. Bloomberg Launches Bloomberg Media Initiative Africa. Lehdistötiedote.

https://www.bmia.org/

MICHAEL R. BLOOMBERG LAUNCHES BLOOMBERG MEDIA INITIATIVE AFRICA

Bloomberg announces $10 million commitment to support pan-African business and financial journalism and advance transparency, accountability and governance on the continent .February 3,

2014. 

https://www.bbhub.io/classic/sites/11/2014/07/BMIA-Feb-2014-Press-Release.pdf

Suomi, sananvapaus ja yhteisömedia

Kuten tunnettua Suomen liikenne- ja viestintäministeriön mukaan viestintä on vain teknologiaa ja liiketoimintaa. Viimeksi asia vahvistettiin kaikkien alojen asiantuntijan, ex-pääministeri Esko Aho (kesk.) ministeriölle laatimassa digiliikenne & viestintä -raportissa jossa telekommunikaatio merkitsee viestintää ja henkilöautoilu liikennettä.

Muualla maailmassa, Pohjoismaissa ja kansainvälisissä järjestöissä, kuten Unescossa, Euroopan neuvostossa ja Euroopan unionissa arvostetaan ei-kaupallista kansalaismediaa monimuotoisuuden, moniarvoisuuden ja sananvapauden edistäjänä. Siksi yhteisömediaa halutaan tukea sekä kehittyvissä maissa että länsimaissa.

Euroopan parlamentti on päätöslauselmassaan ”Kansalaismedia Euroopassa” (2008/2011(INI)) tukenut viestinnän monimuotoisuuden kehittämistä. Päätöslauselmassa todetaan, ”että markkinoihin ja teknologiaan liittyvä kehitys voi sääntelemättömänä johtaa kaupallisten tiedotusvälineiden alalla vaarallisiin keskittymiin ja vaarantaa moniarvoisuuden, demokratian ja kulttuurisen monimuotoisuuden”. Parlamentti ”pyytää komissiota ja jäsenvaltioita takaamaan tiedotusvälineiden moniarvoisuuden ja varmistamaan, että tiedotusvälineet säilyvät kaikissa jäsenmaissa vapaina ja monimuotoisina”.

”Euroopan parlamentti huomauttaa, että kansalaismedian pitää olla laadukasta voidakseen hyödyntää mahdollisuutensa ja korostaa, että ilman asianmukaista rahoitusta hyvä laatu ei ole mahdollinen; huomauttaa, että kansalaismedian taloudelliset varat vaihtelevat paljon mutta ovat yleensä melko niukat ja myöntää, että lisärahoitus ja digitaaliset mukautukset voisivat antaa kansalaismedialle mahdollisuuden laajentaa informaatioprofiiliaan ja tarjota uusia, elintärkeitä palveluja, jotka tuovat lisäarvoa nykyisiin analogisiin tuotteisiin;

Parlamentti huomauttaa, että sektorilta puuttuu tarvittava tuki, jotta se voisi tehdä erityisponnisteluja edustuksensa parantamiseksi ja ollakseen yhteydessä Euroopan unioniin ja kansallisiin päättäjiin.

Parlamentti kannustaa jäsenvaltioita tunnustamaan oikeudellisesti kansalaismedian erillisenä ryhmänä kaupallisten ja julkisten tiedotusvälineiden rinnalla siellä, missä tämä tunnus yhä puuttuu.

Parlamentti pyytää jäsenvaltioilta aktiivisempaa tukea kansalaismedialle tiedotusvälineiden moniarvoisuuden varmistamiseksi.”

Suomessa ei etene edes yhteisöradioiden laillistaminen, vaikka EU on kehottanut jäsenmaitaan tunnustamaan yhteisömedian ja mahdollisuuksien mukaan tukemaan alaa. Asiaa on kyllä liikenne- ja viestintäministeriössä pohdittu ja ilmeisesti huonoksi ideaksi havaittu. Viestintäyhteisöjen toimintatuki, jota oli pääasiassa jaettu sosiaalialan suurille järjestöille ja pikkusummia joillekin yhteisömedioille – lakkautettiin kokonaan vuonna 2015. Ministeriön hallussa on englanninkielinen asiakirja, jossa on esitelty kuuden valtion – mm. Kanadan, Irlannin ja Etelä-Afrikan medialakien yhteisömedian määrittelyt. Ministeriöllä on kaikki tiedot voidakseen edistää yhteisömedian laillistamista, mutta sillä näyttää olevan aktiivinen halu estää yhteisömedian tunnustaminen Suomessa.

Ei-kaupallinen kansalaismedia, yhteisömedia, näyttää olevan suomalaisen viestintäpolitiikan ongelmatapaus. Poliitikot ja virkamiehet haluavat mieluummin kansalaisten synnyttävän villejä valemedioita ja vihasivustoja kuin tekevät journalistin ohjeisiin pohjautuvaa kriittistä kansalaisjournalismia. Niin paljon johtavat poliitikot, virkamiehet ja valtamedian mahtimiehet ja -naisen pelkäävät oikeaa ruohonjuuritason riippumatonta journalismia, että media-ala vaietaan kuoliaaksi ja estetään sen toimintaedellytykset.

Yhteisömedian laillistaminen lainsäädännössä on olennaista alan tunnettavuuden kannalta, ja siksi että tuolloin voidaan ratkaista alan erityisongelmat, kuten rahoitus esimerkiksi jatkuvan rahankeräysluvan, yhteisörahoituksen tai tilaajamaksujen avulla. Samalla voidaan mainososuus rajoittaa ja tunnustaa yhteisömedia kansalaistoiminnaksi, jota julkinen valta voi tukea. Tällä hetkellä, kun yhteisöradiot toimivat joko tilapäisten radiolupien tai kaupallisten lupien turvin, niitä pidetään vain epäonnistuneina kaupallisina paikallisradioina, vaikka yhteisömedia on oma medialajinsa kaupallisen median ja julkisen palvelu välillä.

Kun yhteisömediaa tunnusteta, se pysyy suurelle yleisölle tuntemattomana, jolloin alan kehittäminen on vaikeaa. Yhdysvalloissakin, jossa yhteisömedia on yleistä ja saa toimintavaransa pääasiassa kansalaisten lahjoituksista, ei-kaupallinen kansalaismedia on laillistettu ja sitä voidaan tukea julkisin varoin. Suomessa on mahdotonta edes pyrkiä luomaan Yhdysvaltain tapaista kansalaisten varoin tuettu yhteisömediaa, koska lainsäädäntö ei salli jatkuvaa rahankeräystä mediatoimintaan. 

 

Esimerkiksi Isossa-Britanniassa yhteisömediaa pidetään ruohonjuuritason julkisena palveluna, jonka kanssa yleisradioyhtiö BBC tekee yhteistyötä. Suomessa sen sijaan tuetaan ja halutaan tukea kaupallista mediaa, samaan aikaan kun Yleisradiosta on tullut kaupallisen median logiikkaa noudattava ääliöpalvelu, josta saa hakemalla hakea julkista palvelua.

Suomen sanan- ja mediavapauden taso on samaa luokkaa kuin Ugandassa, jossa yhteisöradiot toimivat yksinvaltaisesti hallitsevan presidentti Musewenin uhan alla muutaman kaupallisen luvan turvin. Yhteisömedian laillistamisen estäminen Suomessa kertoo vakavasta demokratiavajeesta, kansalaisten viestinnällisten oikeuksien ja sananvapauden kaventamisesta. Se edustaa paljon suurempaa viestintäongelmaa kuin Ylen sipilägate.

Luettavaa:

http://www.muuttoliikkeessa.fi/maureen-karichu-yhteisomedia-integraation-valineena/

http://www.radiorobinhood.fi/audio/yhteisomedia-ajaa-vahemmistojen-asiaa

http://nomerta.net/YhteisomediakirjaNermes2013NomertaSelailukappale.pdf

Yle – poliitikkojen leikkikenttä

Ylen hyvin tuntevana ei yhtään hämmästytä, että siellä sensuroidaan valtapuolueille ikäviä juttuja. Kansanedustajat, puoluevirkailijat ja hallitus pitävät yleisradiota eduskunnan omana butiikkina, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että se on politiikkojen leikkikenttä. Se näkyy siinä, että organisaatioon istutetaan varsinkin johtoportaalle parlamentaarisesti sopivia henkilöitä, siis poliittisia suojatyöläisiä, jotka ovat sopivia, vaan harvemmin päteviä. Sopivia he ovat siksi, että he ymmärtävät poliittiset ”realiteetit” ja luovat ”journalistista linjaa” sen mukaisesti. Erityisen tarkkoja ollaan siitä, ettei televisiosta tule liikaa ”ikävää” journalismia. Jos toimittaja on tehnyt ”liian hyvin” kotiläksynsä, hänet saatetaan hyllyttää televisiosta radioon, jota pidetään vaarattomampana kansanvillitsijävälineenä. Jos hän jatkaa radiossakin ikävän journalismiaan, seurauksena on potkut tai ulossavustus.

Ylessä on sitoutumattomia toimittajia, mutta on vaikeaa tietää ovatko he enemmistönä vai ei. Muut ovat enemmän tai vähemmän oman ryhmänsä tai valtapuolueiden asialla. Perussuomalaisten on ihan turha selittää, ettei heillä olisi omaa edustustaan Ylen sisällä. Jo SMP:llä oli pomoja ja toimittajia, niin on persuillakin. Näiden jäsenkirjatoimittajien tavoitteena ei ole tuottaa mahdollisimman hyvää journalismia, vaan vain ”sopivaa”. Poliittisten johtajien Yle ei ylipäätään kannusteta tekemään parasta työtä, vaan kädenlämmintä käpinää. Jokainen toimittaja voi itse valita tekeekö työnsä hyvin ja ottaa samalla sen riskin, että saa jossain vaiheessa kenkää. Ylen uudistusten yhteydessä pomojen määrä on vain lisääntynyt, vaikka tavoitteena on ollut säästökuuri, joka on toteutettu hankalien toimittajien savustamisena ulos.

Lasketaanpas nykyisestä eduskunnasta, kuinka monta entistä Ylen työntekijää siellä on: Mikko Alatalo (kesk.), Maria Tolppanen (ps.), Silvia Modig (vas.), Jaana Pelkonen (kok.), Pertti Salolainen (kok.) ja Timo Harakka (SDP). Monet vanhemman polven edustajat varmasti muistavat kuinka paljon entisissä kansanedustajissa on entisiä yleläisiä – ja kuinka monesta entisestä poliitikosta on tullut yleläinen. Kaikille Yle ei ole se viimeinen sijoituspaikka, vaan osa poliittisten suojatöiden uraa ministeriöiden, kunnallisvirkojen, Sitran ja muiden sopivien paikkojen ketjussa. Esimerkiksi entinen ministeri Olli-Pekka Heinonen (kok.) kävi kääntymässä Ylen johtajana, sitten siirtyi valtiosihteeriksi ja tänä vuonna opetushallituksen pääjohtajaksi. Kokoomuksen nykyinen eurokansanedustaja Petri Sarvamaa on malliesimerkki puoluetoimittajasta, joka veti kotiinpäin jo Ylessä, poliittisia vastustajia perusteettomasti ”hyvän journalismin periaattein” mollaten. Hänen vaimonsa Sari Helin sössöttelee Ylessä samaan tyylin kuin ääliöpalvelun kruunamaton kuningatar Marja Hintikka.

Kuten professori Anu Koivunenkin on todennut, Suomessa ei näytetä ymmärtävän kansalaisten viestinnällisistä oikeuksista mitään. Telekommunikaatioyhtiöt tai niiden entiset johtajat tekevät viestintäpolitiikkaa, mikä näkyy digihypenä ja Ylegatenä, jossa paljastuu kansallisen viestintäyhtiön kekkosslovialainen meininki. Yleisradio Oy:n hallintoneuvoston jäsenen Arto Satoseen (kok.) vetämä Ylen julkisen palvelun linjaa etsineen ns. Satosen toimikunnan paperin sisältö osoittaa sen, miten pihalla poliitikot ovat julkisesta palvelusta ja kansalaisten viestinnällisistä oikeuksista. Työryhmä kuuli ”asiantuntijoina” Ylen johtoa, telekommunikaatiofirmoja, viestintäkonsultteja, lobbausjärjestöjä ja kaupallisen median johtajia. Yleä kehotetaan tekemään yhteistyötä kaupallisten toimijoiden kanssa ja ostamaan ohjelmia enemmän ulkopuolelta. Kuten on jo nähty, ainoa asia johon Yle todella satsaa, on kaikenlainen korruptio- ja dopingurheilu. TV2 on tyypillisesti ollut kepulaisten oma hiihto- ja maalaiskomediakanava. Liekö sekään sattumaa, että Satosen työryhmän vetäjä on toiminut myös urheilutoimittajana.

Ylen uudistuksen esittelyasiakirjoissa ei puhuttu mitään sisällöistä eikä julkisesta palvelusta. Koko esitys oli kaupallisen mediatoiminnan tarinaa katsojaosuuksista, -segmenteistä ja asiakkaista. Kuka kertoisi Ylen johdolle, hallitukselle ja hallintoneuvostolle, mikä on julkinen palvelu? Se ei merkitse mahdollisimman suurta katsojajoukkoa yhdelle ohjelmalle tai kanavalle, vaan monipuolista ohjelmaa erilaisille ryhmille, eikä sitä keskinkertaista kaupallisen mediahöttöä, jota jo esimerkiksi TV2 on täynnä.

Esimerkiksi Ruotsissa Ylegaten tyyppinen pääministerin oma julkinen palvelu -systeemi olisi aiheuttanut henkilökunnan ulosmarssin sekä ammattiyhdistysliikkeen ja kansalaisten vaatimuksen päätoimittajan ja pääministerin erosta. Erot olisivat myös toteutuneet, koska Ruotsin kaltaisessa maassa kuunnellaan kansalaisia ja pidetään tärkeä kansalaisten luottamusta instituutioihin. Lisäksi Ruotsissa journalismin riippumattomuus on oikeasti tärkeä asia, toisin kuin täällä Kekkosslovakiassa.

Kaikista parhaiten suhtautuminen kansalaisten viestinnällisiin oikeuksiin selviää siitä, ettei Suomessa ole laillistettu ei-kaupallista kansalaismediaa eli yhteisömediaa, toisin kuin muissa Pohjoismaissa. Yleisradiossa sekä liikenne- ja viestintäministeriössä yhteisömediaan on suhtauduttu äärimmäisen kielteisesti. Toisin ovat asiat Isossa-Britanniassa, jossa BBC tekee yhteistyötä paikallisesti yhteisöradioiden kanssa.

* * *

Yleisradio pitäisi saada irti poliitikkojen liekanarusta kansalaisten omaksi julkiseksi palveluksi. Kerätään veroluontoinen mediamaksu valtion mediarahastoon, josta rahoitetaan Ylen lisäksi myös ei-kaupallista kansalaismediaa eli yhteisömediaa, niin kuin tehdään jo esimerkiksi Alankomaissa ja Tanskassa. Yhteisömedia pitää hyväksyä kolmannen sektorin julkiseksi palveluksi, niin kuin Isossa-Britanniassa, jossa BBC tekee yhteistyötä yhteisöradioiden kanssa. Yhteisömedialle ( radio & TV) riittää kansalaistoimintana noin miljoonan siivu mediarahaston varoista.

Yle Oy:stä tehdään siinä mielessä julkinen yhtiö, että julkisuuslaki koskee sitä. Maksajat saavat vihdoinkin tietää, mikä Ylessä maksaa. Ylen hallintoneuvoston ja mediarahaston johtokunnan äänestävät kansalaiset suoraan eduskuntavaalien yhteydessä, eivätkä sinne kelpaa kansanedustajat eivätkä kuntien tai maakuntien luottamushenkilöt, eivätkä tietenkään isojen mediatalojen edustajat.

Vaaleilla valitun hallintoneuvoston lisäksi Ylelle valitaan kansalaisraati, jossa on viestintä-, media-, yhteiskunta- ja demokratia-alan tutkijoita ja ns. tavallisia kansalaisia mahdollisimman edustavasti ympäri Suomea. Raatiin voi ilmoittautua halukkaaksi ja sen valitsee hallintoneuvosto kahden vuoden kaudeksi kerrallaan. Raadin tehtävänä on pohtia ohjelmiston julkisen palvelun luonnetta.

TV 2 voidaan lakkauttaa ja samoin kuin pääosin urheilulähetykset, jotka ovat kaupallisten kanavien perussisältöä. Mahdollisesti vapautuva A-kanavanipun kanava tulee varata ei-kaupallisen kansalaismedian, valtakunnallisen yhteisötelevision tarpeisiin, niin kuin esimerkiks iNorjassa. Opetusministeriö hallinnoisi kanavaa aluksi ja sitten myöhemmin yhteisöjen oma organisaatio. Pohjanmaalla toimii 20 lähitelevisiota ja netissä enemmänkin. Anvia jo lähettää paikallisesti digitaalisessa kaapeliverkossa pohjalaisten lähitelevisioiden ohjelmaa. Lisää radioita ja televisioita tulee, kun yhteisömedia tunnustetaan.

* * *

Yhteisömedian laillistamisesta ja oikeasti julkisen palvelun Ylestä voidaan vain haaveilla, sillä tässä näennäisdemokratian ja kvasisananvapauden maassa tärkeintä on hyvä veli -verkostojen puuhastelu, eivät kansalaisten demokraattiset, viestinnälliset tai kansalaisoikeudet.

Valitettavasti.

Anarkiaa aalloilla

Piraattiradiot olivat todella yleisiä Brittein saarilla 1960- ja 1970-luvuilla.  BBC-maassa pirattiradiot ovat olleet pääosin yhteisöradioita. Vaikka  sekä kaupallisia että yhteisöradiolupia saa nykyisin Iso-Britanniassa, on yhteisöradiolupia suhteellisen vaikeaa saada. Siksi  esimerkiksi suur-Lontoon toimi moniakymmeniä piraattiyhteisöradiota vieläkin.

Suomessakin toimi 1970- ja 1980-luvuilla kymmeniä luvattomia merirosvoradioita, kuten Right Wing Radion, Radio Bambinon ja Radio Meteorin , joista osa nousi suureen suosioon. Laiton radiotoiminta synnytti painetta, joka edesauttoi kaupallisen radiotoiminnan vapauttamista 1980-luvun puolivälissä.

Suomessa  suhtautui radiopiraatteihin varsin vakavasti. Luvattomia asemia etsittiin sekä kiinteiden radiopeilausasemien, että liikkuvien peilausautojen avulla. Kiinni jääneet laittoman radiotoiminnan harjoittajat saivat sakkoja ja korvausvaatimuksia jopa kymmeniätuhansia markkoja.  Esimerkiksi Italiassa ja Ranskassa suhtauduttiin melko vapaamielisesti 1970-luvulle asti piraattiradioihin,  joista suurin osa oli ei-kaupallisia ja kokeellisia yhteisöradioita. Italiassa itse asiassa piraattiradio tarkoittaa pitkälti saamaa kuin yhteisöradio.

Suomessa 1980-luvun lopulla  vapautettiin kaupalliset paikallisradiot ja samalla myös pohjoismaisen mallin mukaan myönnettiin epäkaupallisia paikallisradiolupia, josta alkoi virallisten yhteisöradioiden, kuten Helsingin lähiradion, Radio Robin Hoodin (Turku),  Radio Pron (Tornio) ja Radio Moreenin (Tampereen yliopisto) taival.   Laman tuoksinassa 1990-luvulla päädyttiin siihen ratkaisuun, että kaikille  paikallisradioille  aletiin myöntään kaupallisia lupia. Samalla alkoi myös paikallisradioiden ketjuuntuminen  sekä valtakunnallisten ja puolivaltakunnallisten kaupallisten radioiden aika.

Suomessa ei myönnettä vieläkään yhteisöradiolupia, vaikka muulla Länsi-Euroopassa se on vakiintunut kansalaismedian muoto, jota myös tuetaan merkittävänä kansalaistoimintana. Yleisradio on tehnyt kulttuuriteon julkaistaessaan piraattiradioiden historiikkia  Anarkiaa aalloilla -radiodokumentissa (Todellisia tarinoita).  Sen sijaan  ei-kaupallisiin  yhteisöradioihin sen sijaan Ylessä on suhtauduttu hyvin nihkeästi, vaikka esimerkiksi Englannissa BBC tekee paikallisesti yhteistyötä  yhteisöradioiden kanssa.



Todellisia tarinoita
Anarkiaa aalloilla

http://areena.yle.fi/1-3688506
[linkki korjattu, kiitos kommentista]


Dokumentti perustuu neljän entisen radiopiraatin haastatteluun, sekä autenttiseen materiaaliin useiden merirosvoradioiden lähetyksistä 1960-90 -luvuilta. Haastattelussa muun muassa Right Wing Radion, Radio Bambinon ja Radio Meteorin operaattorit kertovat motiiveistaan, radiolähetysten käytännön toteuttamisesta sekä kohtaamisistaan viranomaisten kanssa. Katkelmat merirosvoradioiden lähetyksistä valottavat, millainen oli "vapaan radion" saundi.

Käsikirjoitus ja ohjaus: Sampsa Oinaala, äänisuunnittelu: Kai Rantala ja Anders Wiksten, tuottaja: Hannu Karisto

Suomalaisen Vikesin ja UM:n tukema tansanialainen yhteisöradio Jamii FM aloitti toimintansa

Iloisia uutisia Mtwarasta! Kuuden vuoden väännön jälkeen Jamii FM Radio aloitti varsinaisen ohjelmatoiminnan 5 päivänä syyskuuta kello 9:05 iltapäivällä swahilinaikaa paikallisella taajuudella 90,5 MHz. 

Jamii FM yhteisöradio on perustettu osana osallistuvaa mediahanketta Lindin ja Mtwaran alueilla Etelä-Tansaniassa. Projekti aloitettiin vuonna 2010 ja sitä on tukenut Suomen ulkoasianministeriön kehitysyhteistyöosasto kolme vuotta ja suomalaisten toimittajien kehitysyhteistyösäätiö, Viestintä ja kehitys, VIKES kuuden vuoden ajan. Hankkeen tavoitteena on nostaa julkiseen keskusteluun näiden kahden maaseutualueen asukkaille tärkeitä asioita. Jamii FM on yhteisöradio, joka on suunniteltu yhteisöjä varten ja kertoo yhteisöistä.

Yhteisöradio toimii edistääkseen viestintää ja ajatusten vaihtoa, jakaakseen tietoa ja osaamista sosiaalisista muutoksista ja kestävästä kehityksestä sen kohderyhmille. Jamii FM:n kautta maaseutuyhteisöillä on mahdollisuus ilmaista itseään ja saada äänensä kuuluviin. Mtwarassa sijaitsevaan Naliendelen kylään on hankkeen tuella rakennettu teknisesti korkeatasoinen radioasema. Hankkeen aikana koulutetut nuoret toimittajat ovat raportin mukaan motivoituneita ja osaavia. Paikalliset ihmiset suhtautuvat yhteisömediaan yleensä innostuneesti. Hankkeessa on myös perustettu kyläradioryhmiä tuottamaan haastatteluja radiokanavalle.


Jamii FM:n kuuluvuusalueella asuu noin miljoona ihmistä. Hankkeen arviointiraportin mukaan yhteisöradion tukemista olisi ehdottomasti jatkettava. Lyhyellä aikavälillä tärkeintä olisi edistää Jamii FM:n omaa markkinointia ja varainhankintaa, jotta radiokanava voi jatkossa toimia ilman ulkopuolista hankerahoitusta. Raportti korostaa myös naisten ja vammaisten toimittajien tärkeää roolia ohjelmatuotannossa.         
 



Lisätietoja:

Jamii FM (englanniksi/swaliksi) :

http://jamiifmmtwara.blogspot.fi

Arviointiraportti: Tansanian yhteisömedian tukemista on jatkettava:  

http://vikes.fi/arviointiraportti-tansanian-yhteisomedian-tukemista-on-jatkettava

Hankkeen arviointiraportti (englanniksi):
https://issuu.com/vikesfinland/docs/vikes_evaluation_mtwara_tanzania_14?e=23984271/34121992

Vikesin Facebook sivusto: 

https://www.facebook.com/Vikes.fi/posts/10154593057778933

Opiskelija- ja yliopistoradiokonferenssi Lahdessa 6.10.–7.10. 2016

Lahden ammattikorkeakoulun nettiradio LiMu  aloitti toimintansa vuonna 2013.

Mukana toiminnassa on tekniikan, muotoilun ja liiketalouden opiskelijoita. Radiotoiminta ei ole opintoihin kuuluvaa, vaan sitä tehdään vapaaehtoispohjalta. Kanava  on monikielinen , sillä toimittajakuntaan on liittynyt myös Lahdessa opiskelevia opiskelijoita mm. Venäjältä ja  Pakistanista.  Kyseessä on siis yksi yhteisöradiolaji eli opiskelija- tai kampusradio. Opiskelijaradiot ja -televisiot ovat tavallisia muissa Pohjoismaissa, mutta Suomessa niitä on harvassa.  Vanhin opiskelijaradio ja -televisio Otaniemessä on jo ajettu alas.

On hienoa, että  ei-kaupallinen kansalaismedia, yhteisömedia elää ja  uusia kanavia syntyy, vaikka liikenne- ja viestintäministeriössä ei edes tiedetä mitä on yhteisömedia.  Ei-kaupallisten radioiden oma yhteisöradiolupa-asia ei etene, vaikka siitä  vallitsi alan yksimielisyys ministeriön seminaarissa jo  kolme vuotta sitten.

 Lahden LiMu  aktivoitunut  kansainvälisen verkostoitumisen saralla  ja järjestää kansainvälisen, englanninkielisen  opiskelija- ja  yliopistoradiokonfenssin Lahdessa  6.10.–7.10. 2016.

1st International Student Radio Conference, ALTERNATIVES2016

The Conference Programme

DAY1: Thursday 6.10.2016 @ Radio and TV Museum of Lahti (Radiomäki, Lahti)

9.00 – 10.00            Coffee and registration

10.00 – 10.30          Welcome and Opening Words (FIN)

10.30 – 11.00          Mr. Rob Quicke (USA), WorldCollegeRadioDay

11.00 – 11.30          Mr. Patrick Quinn, Glasgow Caledonian University (UK)

11.30 – 12.00          Mr. Gilbert Granholm, University of Tampere, Radio Moreeni (FIN)

12.00 – 13.30          Lunch

13.30 – 14.00          Swedish Student Radio Association (SWE)

14.00 – 14.30          Tiziana Cavallo, University of Verona (ITA)

14.30 – 15.15          Coffee and Geocaching challenge

15.15 – 15.45          Ms. Caitlin Magee, ANU Student Media (AU)

15.45 – 16.15          Mr. Joni Heinonen, Radio Host and DJ (FIN)

16.15 – 16.30          Closing remarks

19.00 ->                Networking Dinner

DAY2: Friday 7.10.2016 FellmanniCampus, Lahti University of Applied Sciences (Kirkkokatu 27, Lahti)

8.30 – 9.00            Coffee and registration

9.00 – 9.30            Sum up of Day 1 and the Agenda of Day 2

9.45 – 11.45           Workshops:

a) Bringing Students on Board. Managerial co-ownership of a university funded radio station.
b) Taking International Collaboration to the Next Level.
c) Get REEL with New Students: Recruit, Engage, Equip & Liberate.
d) Evolve or Die: Get out of the Basement, Engage your Community, Support Education
and Play Some Damn Good music…or Else.

12.00 – 12.45          Conclusions of the Workshops

12.45 – 13.00          Final words

13.00 – 14.00          Lunch and Goodbye

Lisätietoja konferenssista: http://www.alternativesradio.com/the-conference-programme/

Lahden konferenssi ei ole ensimmäinen kansainvälinen yhteisömediatapahtuma, mutta ensimmäinen opiskelijaradiokonferenssi Suomessa. Turussa järjestettiin Pohjoismainen yhteisöradiokonferessi 31.10. – 2.11. 2008, jonka pääpuhujana oli  tanskalainen yhteisömedia-asiantuntija,  apulaisprofessori Per Jauert. Linkki Jauertin puheeseen Community Radio and Nordic Democracy. Keynote speech at the Nordic Community Radio Conference  31.10.–2.11. 2008, Turku, Finland: http://sockom.helsinki.fi/commedia/jauert.pdf

Lisätietoja LiMu-radiosta: http://www.limuradio.fi/

RioOnWatch, yhteisömediaa Riossa: kaupungin puhdistus olympialaisten tapaan

Tulevassa olympiakaupungissa toimii RioOnWatch -niminen englannin- ja portugalinkielinen internetyhteisömedia, jonka tavoitteena on tuoda faveloiden köyhien ja muiden syrjässä valtamediasta olevien yhteisöjen äänen kuuluviin: ”Relatos das favelas cariocas.”

Catalytic Communities (CatComm), yhdysvaltainen Rio de Janeirossa toimiva kansalaisjärjestö aloitti toukokuussa 2010 Rio Olympics Neighborhood Watch (RioOnWatch) -hankkeen ja yhteisömedian, joka harjoittaa Rion olympialaisten ” naapuriseurantaa”. Tavoitteena on tuoda esille faveloiden yhteisöjen ääni Rion olympialaisien varjosta. Ohjelman tavoitteena on myös käydä dialogia valtamedian ja vaihtoehtomedian välillä, jotta faveloiden tilanteesta alueiden asukkaiden osallistumisesta kaupungin toimintaan saataisiin luotettavampi ja oikeampi käsitys.

Vaikka valtamedia on suhtautunut myönteisesti vuodesta 2009 alkaneisiin köyhien slummien, faveloiden, kehittämishankkeisiin, on poliisin ja faveloiden asukkaiden välinen konflikti kiihtynyt. Kaupunki on pahasti jakautunut, eikä köyhiä juuri edes kannusteta käyttämään potentiaaliaan. Köyhillä ja syrjäytyneillä riolaisilla, cariocailla ei ole ollut pääsyä julkisen palvelun mediaan.

RioOnWatchin erityisiä raportointiaiheita ovat ihmisten turvallisuus, megatapahtumat, asumisasiat, kuljetukset, koulutus, terveys, sanitaatio, julkiset työt ja ratkaisut. Sivustolla muun ohella kerrotaan uudesta olympialajista, kaupungin puhdistamisesta.

Rion kaupunginhallitus on käyttänyt viimeisen seitsemän vuoden aikana miljardeja realeja valmiiksi kisaturisteja, kansainvälisiä toimittajia ja urheiluväkeä varten. Maailmanpankin ja C40-ryhmän (maailman megakaupunkien verkosto ilmastonmuutosta vastaan) mukaan valmistelut olisivat parantaneet faveloiden köyhien yhteisöjen tilannetta. Käsitys ei valitettavasti vastaa todellisuutta. Sen sijaan että olisi ratkaistu monimutkaisia kaupungistumisen ja yhteiskunnallisen tilanteen aiheuttamia ongelmia, ne on vain lakaistu maton alle. Kaupungin johto toivoo, että ongelmat pysyvät piilossa olympialaisten ajan.

Kaikkialla Riossa on hankkeita, jotka korostavat puhtautta, urheilijoiden olympiakylää kutsutaan puhtaaksi saareksi ( engl. Pure Island). Sataman läheisyyteen hienostoalueella pyritään poistamaan kaikki historialliset merkit orjuudesta sekä tietenkin siellä asuvat favelan yhteisöt. Faveloita on piilotettu uusien rakennusten taakse. Yksityiset vartiointifirmat siirtävät kodittomia kaupungin suoja-asuntoihin jopa 80 kilometrin päähän Riosta, pois kisaturistien silmistä. Helmikuussa 2016 brasilialaiset julkiset oikeusavustajat ja 25 muuta järjestöjä lähestyivät YK:ta ja ilmoittivat katujen vähemmistöihin kohdistuneista ”epätavallisista pidätyksistä” osana Rion olympialaisten sosiaalista ”hygienisointia”. Tällainen ”katujen ja köyhien” putsaaminen ei ole mitään uutta olympiapiireissä eikä muidenkaan suurempien tapahtumien puitteissa. Suomessa Helsingin 1975 ETYK-kokouksen alla stadin kadut ”siivottiin” kodittomista ja spurguista. 1970-luku oli tietenkin hieman toisenlaista aikaa.

Olympiapiireissä sen sijaan tämän sortin siivoaminen näyttää olevan pikemminkin yleinen käytäntö kuin poikkeus. Esimerkiksi vuoden 1996 Atlantan kesäolympialaisia varten säädettiin laki, jonka mukaan oli laitonta oleskella parkkipaikalla, jos oma auto ollut paikoitettuna siellä. Atlantan satavuotispuisto, joka oli rakennettu olympialaisia varten, oli tiukasti aidattu. Pekingin kesäolympialaisten aikaan 2008 oli vielä vähemmän huolta ihmisoikeuksista, kuten Rio de Janeiron pormestari Eduardo Paes on todennut. Pekingissä ei-toivotut henkilöt yksinkertaisesti siirrettiin pidätyskeskuksiin olympialaisten ajaksi. Kanadan Vancouverin talviolympialaisten aikoihin säädettiin ”suojeluapulaki” (”Assistance to Shelter Act”), jonka turvin poliisi saattoi siirtää kaikki kansalaiset, joiden katsottiin olevan ”vaarassa”. Myös Riossa perustellaan ihmisten siirtoa faveloista pois, kun tilalle halutaan rakentaa jotain muuta. Kansalaisjärjestöaktiivit kutsuvatkin Vancouverista perittyä lakia ja käytäntöä ”olympialaisten oikeuttamaksi kidnappauslaiksi” (”Olympic Kidnapping Act”). Myös Lontoon 2012 olympialaisten olivat puhdistuskisat. Brittein saarilla siivottiin sivuun kunnan vuokra-asujat ja seksityöläiset. Poliisille annettiin erityisvaltuuksia köyhien asuttamassa Itä-Lontoossa. Myös vuoden 2020 olympialaisten isäntäkaupungissa, Tokiossa on jo ryhdytty kaupungin puhdistamiseen. Kodittomat ovat saaneet häädön Meiji Park alueelta, jotta olympiastadion voidaan rakentaa siihen.

Olympiapolitiikkaan kuuluu uusliberalismin parhaiden oppien mukaan julkisten tilojen yksityistäminen. Riossa kaupungin puhdistaminen merkitsee faveloiden ihmisten pakkosiirtoja kodeistaan. Favelat ovat olennainen osa Rion urbaania monikulttuurisuutta, eivätkä pelkästään ongelma-alueita. Mutta olympiakisat ovat isoa bisnestä, eikä brändituotteita myydä paremmalle keskiluokalle, niille pääosin valkoisille kisaturisteille, jotka haluavat nähdä ainakin pinnalta siistiä maisemaa, kotimaasta ja viiden tähden hotelleista tuttua tuotetta.

RioOnWatch on mielenkiintoinen yhteisömediahanke. Nähtäväksi jää jatkuuko sen toiminta Rion olympiakisojen jälkeen.

Lisätietoja englanniksi ja portugaliksi:

http://www.rioonwatch.org/

KUTSU KANSALAISJÄRJESTÖILLE

”Kun on sanottavaa, sanokaa se itse!”

Omat radio-ohjelmat viestinnän monipuolistajana netissä ja radiossa

Hyvä kansalaisjärjestön toiminnan johtaja, viestijä ja muu tekijä !

Tervetuloa kuulemaan, kysymään ja keskustelemaan mahdollisuuksista järjestönne viestinnän monipuolistamiseen, omien radio- ja video-ohjelmien tekemiseen ja lähettämiseen

keskiviikkona 27.4. klo 14.00 paikassa Sushi Forest, Hämeentie 32, Helsinki.

Teillähän on sanottavaa, eikö niin. Järjestön edustajilla on sanottavaa. Jäsenistöllä on. Kohderyhmän ihmisillä on. Mitä jos sanotte sen ääneen? Ja annatte väen sanoa se ääneen.

Radio-ohjelmien tekeminen on nyt teknisesti helppoa. Nauhuri on kevyt, ja liikoja voi karsia tietokoneen ilmaisilla editointiohjelmilla. Ohjelmia voi saattaa kuunneltavaksi omilla nettisivuilla ja podcast-palveluna, YouTubessa tai Periscopessa sekä mm. pääkaupunkiseudulla aidossa ääniyleisradiossa - Lähiradiossa. Ja radio-ohjelmia voi kuunnella mobiilisti, muuallakin kuin autossa.

Lähiradio 100,3 MHz on yhteisö- ja kansalaisradio, jonka kuuluvuusalueella asuu yli miljoona ihmistä Helsingin seudulla. Toiminta-ajatuksenamme on kansalaisjärjestöjen omaehtoisen ohjelmatoiminnan mahdollistaminen, ohjelmien toimitustyön konsultointi ja fasilitointi sekä ohjelma-ajan vuokraus. Tarjoamme koulutusta ja teknistä tukea ohjelmien tekemiseen, äänitykseen, editointiin, nettilevitykseen. Haastatteluja ryhmäkeskusteluja voi tehdä myös studiollamme. Ohjelmiin saa yleensä helposti haastateltavia. Ja me lähetämme ohjelmia kaikkien kuultavaksi. Palvelumme ovat edullisia. Kumppaneillamme on radioasemat Turussa ja Tampereella.

Tilaisuuden ohjelma on seuraava:

klo 13.45 pientä suolaista ja makeaa

klo 14.00 avaus, puheenjohtaja Esa Ylikoski, Kansan Radioliitto

klo 14.10 Yhteisöradiotoiminta maailmalla, Euroopassa, pohjoismaissa ja Suomessa,
tietokirjailija Maarit Nermes

Kysymyksiä, keskustelua

klo 14.40 Lähiradion toiminta ja palvelut, päätoimittaja Seppo Julin
Case-esimerkki, Anne Lampinen, Marko Auer

Kysymyksiä ja keskustelua

Tilaisuuden päätyttyä mahdollisuus keskusteluihin ja tutustumiskäyntiin viereisessä radiostudiossa.

Ilmoittautumiset (tarjoilun vuoksi) sähköpostilla  26.4. mennessä, lahi.radio@kara.inet.fi

Tervetuloa!



Lisätietoja: http://www.kansanradioliitto.fi/sivu?group=28 

Miksi yhteisömedian laillistaminen takkuilee Suomessa?

Suomessa on ollut meneillään ja parhaillaan käynnissä kaikenlaisia osallisuus-, demokratia- ja kansalaisaktiivisuuskampanjoita, joissa valtiovalta vannoo olevansa kansalais- ja perusoikeuksien asialla. Kuitenkaan yhteisöradioiden ja yhteisötelevision laillistaminen ja tukeminen ei etene. 

Suomi painii samassa sarjassa Romanian ja Kreikan kanssa kansalaisten viestinnällisten oikeuksien suhteen. Jotakin perin bresneviläistä on siinä, ettei kansalaisten viestinnällisiä oikeuksia nähdä merkittävinä niin kuin muissa Pohjoismaissa. Ehkä se kuvastaa suomalaisen demokratian ohuutta, kuten eräs tanskalainen yhteisömedia-aktiivi taannoin totesi.

Kymmenen vuotta sitten demokratia- ja viestinnän tutkijat Hannu Nieminen ja Tom Moring esittivät oikeusministeriön julkaisemasssa Suomen demokratiaindikaattorit -asiakirjassa viestinnällisten oikeuksien indikaattoreiks muiden ohessa sitä, kuinka paljon julkishallinto valtakunnallisella tasolla tulee kansalaisten omaehtoista informaatiota tukevien rakenteiden luomista, kuten lähiradiot ja lähitelevisiot eli yhteisömedia. Toiseksi yhteisömediaa koskevaksi demoktiaindikaattoriksi Moring ja Nieminen ehdottivat kunnallishallinnon toimenpiteitä, kuten kunnan tuki – erityisesti erityisesti marginalisoituja ryhmiä – lähitelevisioviestinnälle, painoviestinnälle sekä verkkoviestintäprojekteille. Mitään ei ole tapahtunut.

Unesco on jo vuodesta 1980 lähtien tukenut ja edistänyt yhteisöradioita. YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö on julkaisssut monia yhteisömediaa koskevia kirjoja ja lehtisiä, kuten How To do Community Radio (miten tehdä yhteisöradiota), Unesco Community Radio Handbook (Unescon yhteisradion käsikirja) ja Community Media. A good practice handbook, jossa esitellään yhteisömedioiden hyviä käytäntöjä.

Järjestöllä on oma yhteisömediasivusto, http://www.unesco.org/new/en/communication-and-information/media-development/community-media/ ja yhteisömediavaltuutettu ( engl. UNESCO Chair on Community Media).

Unescon mediakasvatusmateriaalissa (Media Education A Kit for Teachers, Students, Parents and Professionals) korostetaan yhteismediatyöpajojen merkitystä ja pidetään yhteisömedia jo sinänsä olennaisena kasvatullisena prosessina, koska siinä tuotetaan ohjelmaa omalle yhteisölle.

Euroopan parlamentti on päätöslauselmassaan Kansalaismedia Euroopassa (2008/2011(INI)) tukenut viestinnän monimuotoisuuden kehittämistä ja "pyytää komissiota ja jäsenvaltioita takaamaan tiedotusvälineiden moniarvoisuuden ja varmistamaan, että tiedotusvälineet säilyvät kaikissa jäsenmaissa vapaina ja monimuotoisina". Päätöslauselmassa Euroopan parlamentti kannustaa jäsenmaita tunnustamaan kansalaismedian erityisen asema lainsäädännössä, toimilupaehdoissa ja taajuuksien turvaamisessa sekä tukemaan taloudellisesti kansalaismedian toimintaa.

Unescon 70-vuotisjuhliin liittyneessä, yhteisömediapolitiikkaa ja rahoitusta käsittelevässä seminaarissa syksyllä 2015 vahvistettiin taas kerran Unescon ja osallistujien näkemys siitä, että yhteisömedia ( ei-kaupallinen kansalaismedia) tulisi medialainsäädännössä vahvistaa ja kolmannen sektorian ei-kaupalliselle yhteisömedialle tulisi luoda oma julkinen rahoitusmekanismi. Kumpikaan ei ole toteutunut vielä Suomessa, vaikka Suomessa toimii kaupallisin lupien turvin viisi yhteisöradiota ja parikymmentä ei-kaupallista paikallistelevisiota lähinnä ruotsinkielisellä pohjanmaalla.

Mitään ei ole tapahtunut. Oikeusministeriö suhtautuu periaatteessa myönteisesti demokratiaa ja kansalaisten viestinnällisiä oikeuksia edistävään yhteisömediaan, mutta ei se näytä olevan kovin tärkeää. Opetusministeriö on suhtautunut suhteellisen myönteisesti yhteisömedian toimintaan ja tukenut mm. vieraskielisten radio-ohjelmien tuottamista. Tuki on kuitenkin hankekohtaista. Liikenne- ja viestintäministeriö, LVM puolestaan on jakanut ”viestintäyhteisöjen toimintatuen” pääasiassa suurille sosiaali- ja terveysalan järjestöille. Vuonna 2016 tuki lakkautettiin kokonaan.

LVM:ssä ei yhteisöradioiden laillistaminen edisty, vaikka liki kaksi vuotta sitten Ylen, kaupallisten ja yhteisöradioiden edustajat olivat ensimmäisen kerran yhtä mieltä ministeriössä pidetyssä radioseminaarissa sitä, että ei-kaupalliset yhteisöradioluvat tulisi määritellä. Ministeriön edustajille annettiin esimerkiksi viiden eri valtion medialainsäädännön yhteisömediatekstit, josta suomalaista lakia olisi ollut helppo sorvata, mutta mitään ei tapahdu.

Nykyisen liikenne- ja viestintäministerin Anne Bernerin (kesk.) pitäisi myös Sveitsin kansalaisena tuntea saksankielisen alueen ns. vapaat radiot (saks. freie radio), eli yhteisöradiotoiminta. Markkinaliberaalina hän ilmeisesti tyytyy ministeriön vahvaan näkemykseen siitä, että viestintä on vain bisnestä tai tekniikka.

Niin kauan kun asia on liikenne- ja viestintäministeriön hallinnassa, on ilmeisesti aivan  turhaa kuvitella, että Suomessakin  alettaisiin noudattaa EU:n Unescon ja oikeusministeriön ehdottamaa viestinnällisten oikeuksien edistämistä.

Lähteitä:

Suomen demokratiaindikaattorit. Oikeusministeriön julkaisu 2006:1

http://www.abo.fi/fakultet/media/10044/suomendemokratiaindikaattorit.pdf

International Seminar on Community Media Sustainability: Strengthening Policies and Funding 14–15 September 2015

http://www.unesco.org/new/fileadmin/MULTIMEDIA/HQ/CI/CI/pdf/news/community_media_sustainability_recommendations_en.pdf

How To do Community Radio  

http://www.unicef.org/magic/resources/how_to_do_community_radio.pdf

Unesco Community Radio Handbook (Ed. Colin Fraser and Sonia Restrepo Estrada) http://www.unesco.org/webworld/publications/community_radio_handbook.pdf

Community Media. A good practice handbook ( Compiled and edited by Steve Buckley), http://unesdoc.unesco.org/images/0021/002150/215097e.pdf

Media Education A Kit for Teachers, Students, Parents and Professionals 

http://unesdoc.unesco.org/images/0014/001492/149278E.pdf